Aamulenkillä ohitettiin kolme koiraa. Ensimmäinen oli jättiläinen pölyhuisku, Rambo tanssahti pari ballerina-askelta takajaloillaan, muttei liiemmin kiskonut koiraa kohti. Toinen oli pikkuruinen mustaa lammasta muistuttava villis, mentiin aika läheltä ja oikein hienosti. Kolmas oli meidän rapusta tuleva se makkaran näköinen pikkukoira. Mentiin ihan läheltä, se isäntä puhui puhelimeen eikä ees noteeranut meitä. Rambo kulki nätisti. Jipjip.
Lenkillä tuli myös vastaan joku ukonkäppyrä, joka ei tietenkään pystynyt pitämään sanallista arkkuaan suljettuna, vaan tokaisi asiantuntevasti meidän kohdalla, että "kato ettei se kuse!". Vastalauseena meinasi päästä ilmoille, että "no kyllä se kuule kusee aivan samalla tavalla kuin sinäkin", mutta tietysti ja kaikkien hyvien tapojen mukaisesti tämä tytöntylleröinen tokaisi vain nätisti "juu, kylä mä aina yritän". blah.

On se kumma juttu, nuo vanhukset nääs. Aina ne näyttää suht' samalta kun vastaan kipittävät. Sitten kun sitä yrittää aina vetää koissun mahdollisimman nopeaan ohi, ettei sanottavaa tulisi ja koissu sattuu kuin sattuukin sitä käpäläänsä johonkin aidan laitaan nostamaan, niin heti ne ovat naama mutrussa laulamassa elämän totuuksia eläimistä. Mutta sitten taas toisinaan kun yrittää koirulia kiskoa mukaansa ettei se nyt vaan tekisi mitään ympäristölle haitallista jonkin mummelin silmien edessä, niin sitten tämä mummeli tokaiseekin, että "anna nyt toisen vähän haistella, pitäähän sitä muiden koirien viestejä lukea ja jättää niitä viestejä muidenkin luettavaksi!". Teki miten teki, niin kaikkia ei siis yksinkertaisesti voi miellyttää :))

Eilisestä ei sen kummempia kuin että ravitetiin aamuisella Palokkaan taas se about kymmenisen kilometriä, ja aika vauhdilla mentiinkin kun reilu tunti siinä matkanteossa vain hujahti. Palokan pihamaalla pelmuttiin ja pompittiin esteitä/renkaan läpi, piiloteltiin namusia hankeen yms. Sää oli jo kaukana toissapäiväisen puuterilumimaailman ihanuudesta - loskaa ja vettä taivaalta, mutta ei se mitään. Tehtiin vielä makoisa seikkaluhenkinen metsälenkki juuri auringonlaskun aikaan, oli hauskaa jännittää ehitäänkö sieltä metiköstä pois ennen pimeää kun ei edes tarkkaan tiedetty mihin polku johtaa. Mutta juuri napakasti ehdittiin, meillä kun molemmilla on sankarimainen suuntavaisto.

Nyt koissunpoika makoilee rentona olohuoneen lattialla, olkoon autuas tämä lepohetki. Emäntä taitaa palailla tämän internetin ihmeelliseen maailmaan, koirat.comin koulutuskeskutelujen pariin. Löysin mielenkiintoisen, monisivuisen keskustelun aiheesta Johtajuuskoulutus (by Jan Fennel). Hauskaa väittelyä puolin jos toisin. Immeiset keskustelevat, että onko ns.johtajuutta edes olemassa, onko kyse enemmänkin luottamussuhteesta ihmisen ja koiran välillä, voiko koiran laumakäyttäytymistä enää edes verrata susien käyttäytymiseen, onko Jan Fennel pelkkää huuhaata, miksi kaikki nykyään laitetaan johtajuuden piikkiin, miksi johtajuus-asioista on nykyään tullut muoti-ilmiö jne.
Monet siellä kyllä puoltavat kantaa, että johtajuus on olemassa, ja sen on oltava kunnossa, että koiran kanssa elämä sujuisi mutkattomasti. Ja että koiran käyttäytyminen on yhteydessä susien käyttäytymiseen, toisinsanoen susien laumakäyttäytyminen ja elekieli on samankaltainen kuin koiran. Mutta onneksi on näitäkin, jotka vastustavat koko johtajuus-asetelmaa ja puhuvat vain siitä, kuinka koiralle on opetettava asiat ja tavat, ja ne opittuaan koira käyttäytyy mallikkaasti ja elämä on mutkatonta. Ilman näitä vasta-ajattelijoita ei keskustelun lukeminen olisi mielekästä.

Itse kyllä ajattelen enemmän tuon johtajuuden kannalta asioita. Eihän toki kaikkea voi (ja saakkaan) laittaa johtajuuden piikkiin, mutta itse tuon kovapäisen ja kukkoilevan koiranpenikan kanssa eläessä jotenkin tuntuu luonnolliselta korostaa johtajuutta ja ajatella, että kun itse olisi selkeä pomo, ei koiran tarvitsisi kuin olla koira ilman vastuuta ja huolta mistään. Itse en näe Rambon tiettyjä touhuja minään muuna kuin kukkoiluna tyyliin että katsotaan kuka on kuka, ja meidän aseman testailuna.
Esimerkki:
Rambo tietää aivan hyvin mitä EI tarkoittaa. Rambo tietää, että minä määrään lenkin suunnan ja pituuden. Rambo tietää ettei riehumista ja VARSINKAAN puremista hyväksytä. Ja silti lenkin loppuvaiheessa, paluumatkalla kotiovea kohti se alkaa riehua tarttuen hampailla lahkeeseen yms. (samaa, mitä pikkupennut tekevät), koska ei halua vielä sisälle. Eli koettaa itse määrätä ettei sisälle mennä. Tai niin minä näen asian. Eli se testaa/kokeilee/uhmaa, vaikka tietää ja on oppinut ettei touhu ole sallittua. Ja tietää myöskin, että saa sitruunasuihkun siitä rankaisuna (joka lopettaa touhun). Eikö kyse silloin ole johtajuudesta, poitsu kokeilee josko se pääsisi kuitenkin tällä kertaa johtajan paikalle? Toisaalta taas, osaako koira "ajatella" että jos nyt riehun ja revin tuota lahkeesta ja estän kulun niin ehkä me ei mennäkään sisälle? Mutta jos ei, miksi se sitä sitten tekee?..................