On tämä sitten ihanaa vuodenaikaa. Ulkona kinokset komeilee korkeina, lumi pöllyää tuulen pyörteissä ja kasvihuoneilmiöön totuttelevat ihmiset pukevat liian vähän päälleen ja vilustuvat. Sitten nokka vuotaa, ja nenäliinoja pitää ostaa taskut pullolleen. Ja tietenkin, jos ulkona nokka liikaa niiskuttaa, niistetään ja viskataan sitten paperilappu jorpakkoon. Niin, kenelleppä tulisi mielenkään, että jollakin saattaa olla jonkinlainen otus joka jostain ihmeen syystä on päättänyt syödä jokaikisen löytämänsä räkäpaperin tästä maailmasta! Niinpä niin. Ihastuttavan ihanaa.

Olemme siis palautuneet taas kaupungin vilinään, ihmisiä ihmettelemään ja emäntää lähikujille nolaamaan.
Wc-remontti valmistui ja Palokassa vieraillaan taas harvemmin. Sikäli harmi, että siellä ei ollut koskaan negatiivista lähteä lenkille, koska sai esim. sukeltaa metsän uumeniin eikä tarvinut juurikaan törmäillä ja törttöillä ihmisten ilmoilla. Mutta, Oma koti kullan kallis kuitenkin, vaikkakin kaupungissa.

Palatakseni kuitenkin aloittamaani aiheeseen. Nenäliinat. Nämä ihanat tukalan tilanteen hellittäjät ja makoisat herkut. Nämä paperilappuset, joilla on uskomaton taito maastoutua lumihankeen ja näyttäytyä vain karvapään suklaasilmille. Huoh.  Karvapään nimeltä Rambo jokapäiväiseen ruokavalioon kuuluu siis nykyään ainakin kolme nenäliinaa/lenkki. Ja koska lenkkejä tehdään päivässä 3-4, niin ruokalistaan kuuluu siis 9-12 nenäliinaa. Ja jos minä saisin olla kokki, niin ruokalista todellakin muuttuisi, muttakun ei niitä prkleen papereita erota sitten millään. Ja kun karvapää on sellaisen räkäliinan torahampaisiinsa napannut, siitä on taisteltava jos sen mielii pois saada. Ja useinmiten taistelu vaan yllyttää karvapäätä nielemään paperin oikein subervauhdilla, joten sekään ei ole hyvä. Eli pakko on vaan antaa sen mutustella paperit rauhassa, muljutella niitä suussaan ja nautiskella. Parempi sekin kuin tukehtuminen hätäisesti popsittuun liinaan.

Onneksi se välillä myös säikähtää IRTI!! karjaisuani ja pudottaa paperin, mutta tätä tapahtuu harvemmin. Muutaman kerran myös aloitan Suuren Taistelun Nenäliinan Valloittamisesta, varsinkin jos kyseessä on isokokoinen paperi ja värillinen. Silloin seuraa takajaloilla hyppimistanssi, jossa kieputaan  ja vääntyillään, ja joka hurjistuu loppua kohden mitä kummallisimpiin asentoihin. Useinmiten taistelun päätteeksi saan kuin saankin nenäliinan kaivettua pois matkalta kohti karvakuonon nielua, mutta tämä tosiaan vaatii melkoista tappelua/akrobatiaa/ihmisten katseita/nolaamiseksi tulemista. Näin meillä. Voi kun tulisi jo kesä.

Toinen karvakuonolle sangen pakkomielteeksi kasvanut asia on talipallot puiden oksilla. Varsinkin kun ne on ripustettu niinkin näpsäkästi juuri aidan viereen puiden oksille, että aitaa vasten hyppiessään karvakuono kykenee lipaisemaan niitä kielellään...Mutta niistä sitten vaikka seuraavalla kerralla.

397043.jpg