Lyhyt raportti tähän väliin muutamista huomioistani uudessa asunnossa/talossa.

Törmättiin iltapäivälenkillä rapun pikkukoiraan, siihen vinkuiitaan, mistä aiemmin taisin kirjoittaa. Sikäli hassua, ettei oltu edes talomme lähettyvillä vaan aivan muualla, mutta vastaan kumminkin käveltiin ja talon rouva karvakasansa kanssa tunnisti minut. He jäivät paikalleen pikkukoiruuden iskiessä jarrut pohjaan ja mahan maahan, Rambsun kanssa tallusteltiin rauhaisasti heitä kohti.  Koiruudet tekivät tuttavuutta nuuskutellen hieman toisiaan, molemmat pikkasen varautuneesti. Sain kuulla, että pikkukoiratyttösellä oli juoksut, joten Rambourhoni tietysti oli oikein rinta rottingilla ja umpirakastunut. Molemmat koiruudet olivat kovin kovin leikkisiä ja tuo vonkuiita aloitti tutun kiljunnan (jonka siis totean innostuneisuudesta johtuvaksi). Kauaa ei kuitekaan viitsitty siinä jumittaa, eihän kukaan halua, että Rambsun ja pienen kiinanpalatsikoiran (tai mikä lie tiibetinspanieli onkaan) sekoituksia pyörähtäisi muailmaan...eihän...

Joo, mutta mukava oli tuon karvakasan kanssa törmätä ja todeta, että pölyhuisku ompi neiti ja kovin leikkisä tapaus. Eikä se rouvaomistajakaan vaikuttanut pelottavalta.
Mutta, ei tässä vielä kaikki. Ollaan Rambsun kanssa illan mittaan korvat höröllään ja toinen meistä into töppösissään kuunneltu jostakin seinän takaa kuuluvaa koirakieltä. Haukkuminen kuuluu vähän väliä (ja voi herranjestas miten lujaa!- Jos Rambsun ääntelyt kuuluvat yhtä selvästi, ei naapuruuselo ole kaikille herkkua...) ja ollaan ihmetelty minkälainen otus siellä asustaa. Ei ainakaan pienen koirulin haukulta kuulosta lainkaan. Joten ehkäpä se eräs karjalankarhukoira, jonka kauan sitten näin tästä talosta ulos tulevan, asuukin vielä täällä. (Epäilin, ettei asuisi kun ei ole näkynyt). Eli Rambsulla tuntuu olevan juttuseuraa jossakin seinän takana...
Myös sen pienen vinkuiitan haukku kuuluu vähän väliä.

Mukavaa kun on koiratalo!